Plooturaha vuodelta 1681 ehti palvella niin maksuvälineenä kuin sylkylaatikkona. Lopulta se päätyi kultasepälle, joka vaihtoi sen vuonna 1895 muihin rahoihin Helsingin yliopiston raha- ja mitalikokoelman kanssa.
Plooturaha vuodelta 1681
Tämän kuukauden esineenä on Kaarle XI:n aikana lyöty yhden taalerin plooturaha. Se on noin 17,5 x 19,5 senttimetrin kokoinen kuparilevy ja painaa noin 1,4 kiloa. Pyöreä leima levyn keskellä kertoo rahan arvon, ja jokaisessa kulmassa on hallitsijan tunnus ja vuosiluku.
Museon saantitietojen mukaan plootu on peräisin Pohjanmaalta. Maksuvälineenä palveltuaan se sai siellä uuden käyttötarkoituksen osana nuuskan sylkylaatikkoa. Siihen nähden raha on säilynyt yllättävän hyvässä kunnossa.
Ensimmäiset plootut lyötiin Ruotsissa vuonna 1644, jolloin Ruotsi oli yksi Euroopan suurimmista kuparituottajista. Plootujen arvo perustui niiden sisältämään kupariin, joten suuri nimellisarvo tarkoitti myös suurta kuparilevyä. Suurten kuparirahojen valmistaminen tuli suhteessa halvemmaksi kuin pienten, ja samalla kupari saatiin vientiin sopivaan muotoon.
Suurimmat, kymmenen taalerin plootut painoivat peräti 19,7 kiloa, eikä niitä juuri käytetty tavallisessa kaupankäynnissä. Vuodesta 1649 lähtien valmistetut yhden ja kahden taalerin plootut sen sijaan kiersivät maksuvälineinä. Viimeiset plooturahat lyötiin vuonna 1776.
Vuonna 1681 lyötiin kahdeksan, kahden, yhden ja puolen taalerin plootuja 580 350 taalerin edestä. Siitä huolimatta kyseisen vuoden rahoja on säilynyt vähän, ja tämäkin plootu luokitellaan harvinaiseksi.
Rahan nurkkaleimoissa on hallitsijan tunnus CAROLUS·XI·D:G:SVECO:GOTO:WAN:REX, kruunu ja vuosiluku.
Mitä rahalla sai?
Museot eivät arvioi esineiden nykyistä keräilyarvoa. Rahan historiasta kertoo usein enemmän se, mitä sillä omana aikanaan sai. Vuonna 1681 yhden taalerin plooturahalla olisi voinut ostaa esimerkiksi tynnyrillisen olutta, vasikan tai lampaan – eläimen iästä ja kunnosta riippuen. Ei ollut kyse mistään valtavasta summasta, mutta ei pikkurahastakaan. Vuodelta 1684 tiedetään, että Eurassa piikana työskennelleen 10-vuotiaan tytön vuosipalkka oli ylläpidon lisäksi yksi taaleri.
Vanhan rahan muuttaminen nykyrahaksi on kuitenkin hankalaa ja joskus ihmettelee, miten ihmiset aikanaan pysyivät raha-asioista selvillä. Hopean ja kuparin keskinäinen arvo vaihteli, ja käytössä oli rinnakkain erilaisia tapoja laskea rahojen arvoa. Vaikka plootu oli valmistettu kuparista, sen nimellisarvo ilmoitettiin hopearahan mukaan. Suomessa ja varsinkin maaseudulla käytettiin kuitenkin ensisijaisesti kuparirahalaskua. Siinä yhden hopeataalerin arvo vastasi kolmea kuparitaalaria. Työajan arvoon suhteutettuna yhden hopeataalerin ostovoima vuonna 1681 vastaisi nykyrahassa karkeasti noin 750 euroa.
Rahan keskileimassa on arvomerkintä 1 DALER Sölff:Mnt
Miten plooturahoja käytettiin?
Plootujen käytöstä on säilynyt vain vähän aikalaiskuvauksia. Niitä voitiin sitoa narulla yhteen, ja kätköissä niitä on löydetty puulaatikoista ja tuohikääreistä. Muutaman plootun saattoi kuljettaa repussa tai tuohikontissa, mutta suurempiin rahamääriin tarvittiin jo reki.
Rahojen painavuus aiheutti myös käytännön ongelmia. Eräs Pohjois-Ruotsissa toiminut veronkantaja valitti kirjeessään kuningatar Kristiinalle, ettei pystynyt kuljettamaan plootuina maksettuja veroja ilman sopivaa kulkuvälinettä. Samoihin aikoihin plootujen kanssa Ruotsissa otettiin käyttöön pankin antamat luotto- ja myöhemmin siirtosetelit, joita oli huomattavasti helpompi kuljettaa. Suomessa ja valtakunnan pohjoisosissa pankit olivat kaukana, ja kuparirahaa pidettiin luotettavampana vaihtoehtona kuin paperiraha. Sota-ajat ja paperirahan inflaatio lisäsivät metallirahan suosiota entisestään.
Plootu ei ollut ainoastaan maksuväline, vaan myös arvokas pala kuparia. Omistajalla oli oikeus sulattaa raha ja käyttää metalli uudelleen. Plooturahoista valmistettiin todennäköisesti esimerkiksi kuparipannuja, kattiloita ja muita käyttöesineitä. Näistä ei kuitenkaan ole säilynyt todisteita, sillä kupariesineestä on hankala arvioida, mistä kupari on peräisin.
Tämän kuukauden esineelle kävi toisin. Sitä ei sulatettu, vaan plootu sai uuden elämän osana sylkylaatikkoa jossain päin Pohjanmaata.
Plooturahoja on käytetty uudelleen monin eri tavoin. Kuvan plooturaha vuodelta 1729 on saanut uuden elämän kynttilänjalkana. H4178:2. Kuva: Ilari Järvinen/Museovirasto.
Plooturahan matka museoon
1800-luvun lopulla sylkylaatikkona käytetty plooturaha päätyi kultaseppä Karl Hägglundille (1858–1914). Keväällä 1895 Helsingin yliopiston raha- ja mitalikokoelma hankki sen Hägglundilta. Vaihdossa Hägglund sai harvinaisen yhden taalerin plootusta kolme kahden taalerin plootua vuosilta 1675, 1711 ja 1718. Ne olivat peräisin kolmesta 1880-luvulla Ylikiimingistä, Rovaniemeltä ja Oulujoelta löydetystä rahakätköstä. Vuoden 1681 yhden taalerin plootu oli tuolloin ainoa tunnettu kappale laatuaan, mikä selittää, miksi siitä oltiin valmiita antamaan vaihdossa useita muita rahoja.
Esineiden vaihtaminen oli tuohon aikaan tavallinen tapa kartuttaa museokokoelmia. Jos kokoelmassa oli samasta rahasta useita kappaleita, ylimääräisiä voitiin käyttää uusien esineiden hankkimiseen. Käytäntö jatkui aina 1960-luvulle saakka.
Sievissä syntynyt Hägglund ansaitsi elantonsa kultaseppänä, mutta keräsi myös itse rahoja. 1800-luvun lopulla kultasepät ja kauppiaat ostivat usein vanhoja rahoja ja muita esineitä, myös maasta löytyneitä. Osa päätyi sulatettavaksi, osa myytiin eteenpäin ja toisinaan esineitä tarjottiin museoille. Kansallismuseon kokoelmissa on tämän plooturahan lisäksi muitakin Hägglundin toimittamia esineitä.
Helsingin yliopiston raha- ja mitalikokoelma siirrettiin Kansallismuseoon vuonna 1921. Vuonna 2022 kokoelman omistus siirtyi virallisesti Suomen kansallismuseolle. Seuraavana vuonna kokoelma siirrettiin muun kokoelman mukana Museoviraston kokoelma- ja konservointikeskukseen Vantaalle. Siellä erikoisen elämän elänyt plooturahamme on nyt tallessa 1745 muun plooturahan ohella.
Lähteet
Edvinsson, Rodney & Söderberg, Johan: A Consumer Price Index for Sweden 1290-2008, Review of Income and Wealth, vol. 57 (2), 2011, s. 270-292
Lagerqvist, Lars O., von Heijne, Cecilia & Wisén, Ewa: Världens största mynt. Svenska plåtmynt 1644-1766. Kungl. Myntkabinettet, Sotckholm 2008.
Tingström, Bertel: Plate Money. The world’s largest currecny. Stockholm 1986.