Kestävyyteen ja vastuullisuuteen liittyvät kysymykset, joilla huolehditaan kulttuuriemme säilymisestä ihmisyyttä ja elinympäristöään kunnioittavana ja tasapainoisena osana maapallon elämää, ovat olennainen osa museon toimintaa ja periaatteita.
Noudatamme omalta osaltamme sosiaalista, ekologista ja taloudellista vastuullisuutta, ja edellytämme sitä myös kumppaneiltamme. Nämä periaatteet heijastuvat kokoelmatyössämme, museokohteidemme palveluissa ja ohjelmistossamme. Pitkäjänteinen työmme sai EKOKOMPASSI-ympäristöjärjestelmän sertifikaatin 2025.
Kulttuurisen kestävyyden edistäminen on Suomen kansallismuseon toiminnan ydintä. Siihen kuuluvat kulttuurisen moninaisuuden säilyttäminen ja näkyväksi tekeminen, kulttuuristen oikeuksien vaaliminen sekä vuoropuhelun ja suvaitsevaisuuden vahvistaminen erilaisten kulttuurien välillä. Pyrimme vahvistamaan kulttuurisia toimintatapoja, jotka edistävät ekologista, sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä niin paikallisissa kulttuureissa kuin globaalisti. Toimimme aktiivisesti kansainvälisessä yhteistyössä kestävän kehityksen ja vastuullisuuden vahvistamiseksi museotyön keinoin.
Kansainväliset sopimukset ja suositukset
Olemme valtiollisena museona osaltamme toteuttamassa alamme kansainvälisiä sopimuksia ja suosituksia, jotka ovat pitkäjänteisesti rakentaneet kestävää kehitystä. Näitä ovat erityisesti UNESCOn ja Euroopan neuvoston kulttuuriperintösopimukset:
Esimerkkejä kestävästä ja vastuullisesta museotyöstä ovat olleet Suomen kansallismuseon toteuttamat kokoelmaesineiden palautukset alkuperäisille yhteisöilleen.
Näistä laajin on ollut vanhan, yli 2000 esineen saamelaiskokoelman palauttaminen 2021 Saamenmaalle Saamelaismuseo Siidaan sekä palautusprosessiin liittyvä jatkuva yhteistyö saamelaisen kulttuurin ja sen tunnettuuden edistämiseksi.
Viime vuosina Suomen kansallismuseo on toteuttanut myös seuraavat repatriaatiot: yhteistyössä alkuperäisyhteisöjen kanssa.
Vuonna 2025 Beninin tasavaltaan palautettiin kuninkaallinen kataklé-jakkara, joka kuuluu Dahomeyn kuningaskunnan kulttuuriperintöön.
Vuonna 2023 Namibiaan palautettiin Ondongan kuningaskunnan pyhästä valtakivestä irrotetut fragmentit.
Vuonna 2020 museo palautti Yhdysvaltoihin Mesa Verden alueelta peräisin olevat Pueblo-kansojen esivanhempien hautajäänteet ja niihin liittyneet hautaesineet.
Beninin pääkaupungissa Cotonoussa järjestettiin eilen 13.5.2025 seremoniallinen tilaisuus, jossa Suomen kansallismuseo palautti Beninille puisen, kolmijalkaisen kuninkaallisen seremoniaistuimen. Tilaisuuden merkityksellisyyttä lisää..
Suomen kansallismuseo aikoo palauttaa Beninin tasavallalle kataklén, kolmijalkaisen kuninkaallisen seremoniaistuimen, joka on liitetty Suomen kansallismuseon kokoelmiin vuonna 1939. Palautukseen eli..
Suomen kansallismuseo on torstaina 27.4. luovuttanut etnografisista kokoelmistaan Namibian kansallismuseolle kaksi kivifragmenttia. Vuonna 1886 lähetyssaarnaaja Martti Rautanen ja kasvitieteilijä Hans..
Lokakuussa avautuva Mäccmõš, maccâm, máhccan – kotiinpaluu esittelee elinvoimaisen saamelaiskulttuurin ja herättää kysymyksiä kulttuuriperinnön merkityksestä, arvosta ja omistajuudesta.
Suomen kansallismuseon Mesa Verde -kokoelmaan kuuluneet, noin 1200-luvulta peräisin olevat pueblo-intiaanien esivanhempien jäänteet ja hautaesineet on luovutettu Yhdysvaltain alkuperäiskansoille uudelleenhaudattavaksi..