Suomen kansallismuseon historia
Suomen kansallismuseon historian juuret ulottuvat 1700-luvulle, jolloin Turun Akatemiaan alettiin kerätä historiallisia esinekokoelmia. Turun palosta säilynyt numismaattinen aineisto siirrettiin vuonna 1828 Helsingin yliopistoon, jossa kokoelmat kasvoivat arkeologisten löytöjen, tutkimustoiminnan ja lahjoitusten myötä. 1800-luvun puoliväliin mennessä yliopistolla oli laaja historiallinen, arkeologinen ja kansatieteellinen kokoelma, jota alettiin pitää tulevan kansallismuseon perustana.
Kansallinen herääminen ja museon synty
Kokoelmien kasvu tapahtui aikana, jolloin Suomessa etsittiin omaa paikkaa maailmassa ja omaa identiteettiä. Kansallisen heräämisen myötä kiinnostus Suomen historiaan, kansankulttuuriin, kieleen ja perinteisiin vahvistui. Museokokoelmien tehtäväksi nähtiin menneisyyden tallentaminen ja tekeminen näkyväksi tuleville sukupolville.
Ajatus kansallisesta museosta alkoi muotoutua 1850–1860 -luvuilla. Yliopiston kokoelmien rinnalla myös Suomen Muinaismuistoyhdistys ja ylioppilasosakunnat keräsivät aineistoa tulevaa kansallismuseota varten. Erityisesti suomalaisen talonpoikaiskulttuurin, arkeologisten löytöjen ja historiallisen esineistön kokoaminen nähtiin tärkeänä osana kansallisen kulttuuriperinnön tallentamista.
Vuonna 1887 Helsingin yliopisto ehdotti, että valtio ottaisi kokoelmat vastuulleen ja rakentaisi niille oman museorakennuksen. Kokoelmat siirtyivät valtion hallintaan vuonna 1893, ja vähitellen niiden kokonaisuudesta alettiin käyttää nimeä Valtion historiallinen museo. Samalla valmisteltiin uuden museorakennuksen rakentamista.
Pitkän suunnittelun jälkeen museolle löytyi tontti Helsingin Töölöstä. Vuonna 1902 järjestetyn arkkitehtuurikilpailun voittivat Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. Rakennustyöt alkoivat vuonna 1905, ja historian ja kansatieteen näyttelyt avattiin yleisölle tammikuussa 1916. Samana vuonna museon viralliseksi nimeksi tuli Suomen kansallismuseo. Esihistoriallinen näyttely valmistui vuonna 1920 ja raha- ja mitalikammio vuonna 1927.
Kansallismuseosta valtakunnalliseksi museo-organisaatioksi
Vuosikymmenten kuluessa Suomen kansallismuseo kasvoi yhdestä museorakennuksesta valtakunnalliseksi museo-organisaatioksi. Sen tehtävät laajenivat kokoelmien hoidosta tutkimukseen, näyttelytoimintaan, kulttuuriperinnön tallentamiseen ja yleisötyöhön. Samalla sen yhteyteen liittyi uusia museoita, linnoja, kartanoita ja historiallisia kohteita eri puolilta Suomea.
Nykyisin Suomen kansallismuseo on kansallinen kulttuurihistorian museo, joka vastaa Suomen laajimmista ja vanhimmista kulttuurihistorian kokoelmista. Kokoelmat kertovat sekä Suomen alueen historiasta ja kulttuureista että kulttuureista eri puolilta maailmaa. Museo tallentaa jatkuvasti myös oman aikamme ilmiöitä tulevia sukupolvia varten.
Tänä päivänä Suomen kansallismuseo kartuttaa, tutkii ja tekee tunnetuksi kulttuuriperintöä sekä toimii aktiivisena keskustelijana suomalaisessa yhteiskunnassa. Sen missiona on olla läsnä siellä, missä tulevaisuuksia tehdään. Samalla se jatkaa tehtävää, joka alkoi yli 250 vuotta sitten: menneisyyden tallentamista, ymmärtämistä ja välittämistä tuleville sukupolville.
Museokohteemme
Suomen kansallismuseon museokohteita ovat Kansallismuseo, Seurasaaren ulkomuseo, Suomen merimuseo, Louhisaari, Olavinlinna, Hämeen linna, Tamminiemi, Hvitträsk, Langinkosken keisarillinen kalastusmaja ja Vankila Hämeenlinnassa. Näiden kohteiden kautta Suomen kansallismuseo kertoo tarinoita esihistoriasta nykypäivään ja paikallisista ilmiöistä kansainvälisiin yhteyksiin. Lisäksi kahdeksan eri museon perusnäyttelyt eri puolilla Suomea perustuvat Suomen kansallismuseon kokoelmiin.
Näyttely- ja tapahtumaohjelmistomme
Näyttely- ja tapahtumaohjelmistollaan Suomen kansallismuseo vahvistaa ymmärrystä erilaisista kulttuureista ja historian teemoista sekä peilaa ajankohtaisista näkökulmista suomalaisuutta ja sen suhdetta maailmaan. Ohjelmisto käsittelee kulttuuriperintöä ja historiaa laajasti ulottuen esihistoriasta omaan aikaamme, suomalaisista aiheista globaaleihin kysymyksiin.