Muusikko Henry ”Remu” Aaltosen tietää Suomessa jokainen. Hurriganesin legendaarisen nokkamiehen kaikki tatuoinnit on tehty vankiloissa. Niissä hän oli vuosien 1962 ja 1987 välillä yhteensä 4 kertaa. Pienestä asti Remu oli ihaillut enonsa vankilatatuointeja ja päättänyt, että jonain päivänä hänkin haluaa sellaisen. Ensimmäisenä tuli tähti. Se hakattiin 16-vuotiaan Henryn oikeaan kyynärvarteen Katajanokan vankilassa. Tähti oli tyypillinen vankilatatuointi. Sakaroita lisättiin vankilakertojen myötä. Vapaudessa Remu peittää tatuointinsa muiden katseilta.
Toinen tatuointinäyttelymme päähenkilö on Pertti ”Poitsu” Stenman. Hän on ollut vuosien 1983 ja 1998 välillä vankilassa viisi kertaa, yhteensä 11 vuotta ja 8 kuukautta. Poitsu kertoo miettineensä tatuoinnin ottamista pitkään. Lopulta hän halusi tatuoinnin, koska se on osa rikollista identiteettiä. Poitsulla on yhä vankilassa tehty tatuointi, joka peittää koko selän. Se on jäänyt kesken, kuten kaikki vankilatatuoinnit yleensä jäävät. Poitsu ei aio koskaan teettää tatuointia valmiiksi, sillä hän on vannonut, ettei kukaan muu saa tehdä sitä valmiiksi kuin tatuointia tehnyt kaveri. Nyt kaveri on kuollut.
Vankilan tatuointinäyttely löytyy pohjakerroksesta.