Meren aika kertoo maailman meristä. Se kertoo sinisestä planeetastamme, jota voitaisiin Maan sijaan kutsua Mereksi.
Meren aika tarkastelee merta elämän perustana ja paljastaa siihen yllättäviä näkökulmia. Se kertoo merien synnystä ja niiden ratkaisevasta roolista sään ja ilmaston säätelyssä. Samalla näyttely avaa merentutkimuksen merkitystä ihmiskunnan tulevaisuudelle.
Näyttelyssä liikutaan rannoilta syvyyksiin asti. Meren aika muistuttaa myös vastuusta, joka meillä kaikilla on maailman meristä ja niiden tulevaisuudesta.
Meren aika on ensimmäinen osa Suomen merimuseon laajaa päänäyttelyuudistusta. Kokonaisuuden muut, merenkulkua ja merellistä kulttuuriperintöä käsittelevät osat avataan vaiheittain, seuraava loppuvuonna 2027.
Näyttely on osa YK:n merentutkimuksen vuosikymmentä (2021–2030) ja kutsu kaikille, jotka haluavat ymmärtää paremmin sinistä planeettamme.

Uusi näyttelykokonaisuus rakenteilla
Suomen merimuseo rakentaa uutta päänäyttelyä. Uusi näyttelykokonaisuus koostuu neljästä teemanäyttelyistä, jotka avautuvat vuorotellen.
Näyttelyiden aiheina ovat meri, laivat ja hylyt lasteineen sekä meriturvallisuus.
Museon suurimpaan näyttelysaliin rakentuva mittava 1300 neliön kokonaisuus esittelee monipuolisesti merellistä kulttuuriperintöämme ja merenkulun historiaa. Pitkäjänteisen uudistustyön tavoitteena on rakentaa kokonaisuus, joka luo tilaa aavalle mielenmaisemalle ja valoisalle horisontille.