Itsenäisyyden aika -näyttely kertoo Suomen lähihistorian valoista ja varjoista. Itsenäinen Suomi syntyi levottomien vuosien aikana, kasvoi kriisien läpi, rakensi hyvinvointia, lämmitti saunan – ja lähti taas liikkeelle.
Seitsemän huoneen kokonaisuus vie läpi historian murroskohtien – sodista ja kriiseistä hyvinvointivaltion rakentumiseen ja edelleen kohti nykyisyyttä ja tulevaisuutta.
Keskeisiä teemoja ovat tasa-arvo, historian käännekohdat ja suomalaisuuden erityisyys, toisinaan oudolla mutta onnellisella tavalla.
Näyttely tuo esiin sen, mikä Suomessa on ainutlaatuista, mutta rohkaisee myös pohtimaan Suomi-kuvan kääntöpuolia. Suomen tarina jatkaa kulkuaan.

Suomen tarina
Kansallismuseo kertoo Suomen tarinan kolmella itsenäisellä näyttelyllä. Näyttelyissä kuljetaan kivikaudelta tähän päivään ja pohditaan, minne olemme matkalla. Tarkkaan valikoidut kokoelmien klassikot ja yllättävät ihmiskohtalot muodostavat kuvan Suomen moniäänisestä ja laajalle verkostoituneesta menneisyydestä. Suomen kattavimpaan kulttuurihistorialliseen kokoelmaan pohjaava Suomen tarina muodostaa Kansallismuseon perustan ja ytimen.
Näyttelyt ovat olleet esillä Kansallismuseossa vuosina 2017–2023, keväällä 2027 ne avataan päivitettyinä. Lähtökohtana on ollut ottaa huomioon muuttunut historiantulkinta ja tuoda nähtäville viime vuosien kiinnostavimpia löytöjä.
Suomen tarinan muut osat
Tulossa: Esihistoria – Vuodet 10 000 eaa. – 1100 jaa.
Esihistoria kertoo elämästä Suomen alueella ensimmäisten 10 000 vuoden aikana. Näyttely kertoo kaltaisistamme ihmisistä, joiden kulttuuri ja maailmankuva uskomuksineen poikkesivat radikaalisti omastamme.
Tulossa: Toista maata – Vuodet 1100–1900
Miten Skandinavian ja Venäjän välisestä alueesta kasvoi Suomi? Toista maata kertoo ajasta, jolloin Suomi-nimistä valtiota ei vielä ollut. Se kertoo..
Aukioloajat ja pääsyliput
Kansallismuseo avautuu yleisölle keväällä 2027.
Yhteystiedot ja sijainti
Mannerheimintie 34, 00100 Helsinki
Puh. 0295 33 6457