Luotsikutteri Pitkäpaasi

Luotsikutteri Pitkäpaasi tilattiin vuonna 1898 legendaariselta Colin Archerin veistämöltä Norjasta Merenkulkuhallituksen edeltäjälle, Suomen luotsi- ja majakkalaitokselle. Pitkäpaasi on Suomen merenkulun historian kannalta erittäin arvokas ja se on merenkulkuhallituksen historian kuuluisimman tyyppiluokan ainoa säilynyt edustaja. Aluksen palvelus luotsi- ja majakkalaitoksella päättyi 1920-luvulla. Tämän jälkeen luotsikutteri oli vuosikymmeniä ulkomaisessa omistuksessa kunnes se palasi Suomeen vuonna 2000 purjehdittuaan maailman merillä 66 vuotta. Pitkäpaasi kuuluu Suomen merimuseon kokoelmiin purjehtivana museoaluksena.

Pitkäpaaden historia

Suomen luotsaustoiminnan historiaan kuuluu useita vene- ja laivatyyppejä. Ensimmäinen asiakirjamaininta luotsiveneestä on vuoden 1696 luotsilaitoksen perustamisasiakirjassa, jossa säädettiin kunkin luotsin velvollisuudeksi pitää omaa paikkakunnalleen kelvollisin purjein ja muin tarpeellisin välinein varustettua venettä. Luotsin velvollisuus rakentaa ja kustantaa oma veneensä säilyi käytännössä aina 1900-luvun alkupuolelle saakka.

Suomen luotsi- ja majakkalaitos alkoi hankkia luotsaustoimintaa varten omia veneitä vasta 1800-luvun lopulla. Laitos edellytti alun perin, että luotsien käyttöön tarkoitetut veneet rakennetaan Suomessa ja mieluiten paikallisten luotsien valvonnassa. Viipurin luotsipiirin Pitkäpaaden luotsiasemalle Norjan Larvikista veneenrakentaja Colin Archerilta vuonna 1898 tilattu uudenlainen vene mullisti suomalaismarkkinat.

Asemapaikkansa mukaan Pitkäpaadeksi kastettu kutteri soveltui merikelpoisuutensa vuoksi erinomaisesti Suomenlahdelle. Pitkäpaaden palveluksen loputtua 1920-luvulla vene myytiin Viipuriin. 1930-luvun alussa lavansaarelainen Albert Vilho Kääriä osti Pitkäpaaden purjehtiakseen aluksella maailman ympäri. Uudella nimellä ”Sport” varustettu alus lähti Suomesta vuonna 1934. Hyvin alkanut yksinpurjehdus keskeytyi kuitenkin vuonna 1935 Brasiliassa, missä Kääriä myi veneen Rio de Janeiron satamakapteenille.

1950-luvulla kutteri palasi Etelä-Amerikasta takaisin Eurooppaan. Uusi ranskalainen omistaja Gérard Borg antoi alukselle ensi töikseen brasilialaisen macumba-kultin jumalattarelta lainatun nimen ”Inaé”. Ranskalaisomistuksessa aluksella purjehdittiin mm. Punaisella merellä, Intian valtamerellä ja Tyynellä valtamerellä. Vuonna 1998 aluksen historiaan perehtynyt viimeinen ranskalaisomistajatar Michelle Moal tarjosi Suomen merimuseolle etuoikeutta ostaa alus museon kokoelmiin.

Suomen merimuseon tuki ry osti aluksen Ranskasta lähes 30 yrityksen ja yhteisön tuella. Pitkäpaasi kuljetettiin Douarnenez’stä Ranskasta maanteitse halki Euroopan Lyypekkiin, jossa alus siirrettiin Helsinkiin lähtevään rahtilaivaan. Vuonna 2000 luotsikutteri palasi vanhaan kotimaahansa. Alkuperäiseen asuun kunnostettu Pitkäpaasi laskettiin vesille Helsingissä 15.7.2003. Vastaavia Colin Archerin eri Euroopan maiden merenkulkuviranomaisille rakentamia luotsiveneitä on Pitkäpaaden lisäksi säilynyt alkuperäisessä asussaan ja purjehduskuntoisena ainoastaan yksi kappale Norjassa.

Pitkäpaaden historia on koottu teokseen Pitkäpaasi – neljän lipun alla (Suomen merimuseon Nautica Fennica -vuosikirja 2003–2004). Vuonna 2007 luotsikutteri Pitkäpaaden historiasta valmistui myös Jouko Aaltosen ohjaama ja käsikirjoittama dokumenttielokuva Neljä elämää seitsemällä merellä, jonka tuotannosta vastasivat Illume Oy ja Suomen merimuseo.

Aluksen kunnostus

Lähtökohtana luotsikutteri Pitkäpaaden kunnostustyössä oli, että alus entisöidään purjehduskuntoiseksi. Kansainväliset kokemukset ovat osoittaneet, että historiallisen aluksen museaalisesti valvottu käyttöönotto lisää aluksen veneenrakennusperinteeseen liittyvää tietovarantoa.

Lisäksi on todettu käyttökuntoon entisöidyn, purjehtivan museoaluksen sisältö- ja lähdearvon olevan merenkulun historian kannalta perinteistä museoalusta huomattavasti laajempi. Näin voidaan säilyttää jälkipolville itse alus oikeassa elementissään sekä välittää myös aluksen purjehtimiseen ja ammattikäyttöön liittyviä vanhoja arvoja ja merenkulkutaitoja.

Talven 2000–2001 luotsikutteri Pitkäpaasi vietti Merenkulkulaitoksen varikolla Helsingin Lauttasaaressa. Kesällä 2001 vene kuljetettiin Savonlinnaan Laitaatsillan telakalle. Kunnostustyöt aloitettiin Etelä-Savon TE-keskuksen myöntämän työllistämistuen turvin. Runkotöiden valmistuttua lokakuussa 2002 alus siirrettiin Helsinkiin Kvaerner Masa-Yardsin tiloihin sisustus-, pintakäsittely-, maalaus-, kone- ja rikaustöitä varten.

Alkuperäiseen asuun entisöity luotsikutteri Pitkäpaasi laskettiin vesille Kvaerner Masa-Yardsin telakalla 15.7.2003. Kunnostus- ja entistämistöiden kokonaiskustannukset olivat yhteensä noin 350 000 euroa, eli suunnilleen saman verran kuin uuden vastaavanlaisen aluksen rakentaminen olisi tullut maksamaan.

Tarvittava puutavara (tammi) tuotettiin Tanskasta, puuvillapurjeet ommeltiin Norjan Lyngörissä ja pintakäsittelyaineita ja rautaosia hankittiin muun muassa Saksasta, Tanskasta ja Hollannista. Pitkäpaaden rikaamisen teki Jouni Lahdenperä Ahvenanmaalta. Yhteensä aluksen kunnostus- ja entistämistöissä oli mukana 2,5 vuoden aikana yhteensä viitisenkymmentä oman alansa ammattilaista. Kunnostustöiden lopputuloksesta ja käytetyistä ratkaisuista vastasivat Suomen merimuseo yhteistyössä veneveistämö H. Hyppösen kanssa.

Projektin tukijat

Aluksen hankintaa tukeneet yritykset ja yhteisöt:

Containerships Oy, Det Norske Veritas Oy Ab, Oy Karl Fazer Ab, Finnlines Oyj / Finncarriers Oy, Finnsteve Oy Ab, Fortum Oyj, Hacklin Oy, Helsingin kaupunki, Helsingin satama, Kordelinin säätiö, Kristiina Cruises Oy, Kvaerner Masa-Yards Oy, LAK-Kustannus Oy, Luotsiliitto ry, Merenkulkulaitos, Museovirasto, Nurminen Heavy Oy, John Nurminen Oy, Rederi Ab Engship, Oy Rettig Ab Bore, Sjöman yhtiöt, Suomen Kulttuuriperinnön säätiö, Thominvest Oy, Oy Transocean Ab, UPM-Kymmene Oyj, Wihurin rahastot.

Aluksen kunnostustyötä ja tulevaa käyttöä tukeneet yritykset ja yhteisöt:

Etelä-Savon Työvoima- ja elinkeinokeskus (Työministeriö), Liikenne- ja viestintäministeriö, Opetusministeriö, Vakuutusyhtiö Pohjola, Fortum Shipping, Kvaerner Masa-Yards, Hietarahti Oy, Finnlines Oy, Kiitosimeon Oy, AB-Marinel, Mepra-tuote Oy, Wihuri Oy Power Products, Matti Henriksson, Normark Suomi Oy, Astrid Charter / Olli Tappola, Helsingin Purjelaivasatama, Viaporin telakka ry, Toolmasters Oy Työkalumestarit, Kari Marttila, Ed-mark Oy, Sjöman-yhtiöt, Merenkulkulaitos / Helsinki, Merenkulkulaitos / Suomenlahden merenkulkupiiri, Suunto Oy, Cederroth Oy, Oy Hempel Suomi Ab, Navidec Oy.

Tutkimus- ja dokumentointityössä mukana:

Merenkulkulaitos (Helsinki), Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto, Helsingin Yliopisto / merihistorian opintokokonaisuus, Pitkäpaasi-seura, Illume Oy (Helsinki), Norsk sjöfartsmuseum/Torsten Arisholm (Oslo, Norja), Tampereen työvoimatoimisto, Haminan ammattiopisto / veneartenomiosasto, Riksantikvaren/Frederik Denneche (Oslo, Norja), Larvik sjöfartsmuseum/James Ronald Archer (Larvik, Norja), The Sailcutter Club Colin Archer (Norja), Larvik museum/ Arnfinn Malme (Larvik, Norja), Skibsbevaringsfonden / Tom Rasmussen (Kronborg, Tanska), Doyle Seil Norge / Frederik Brodesen (Lyngör, Norja), Musée du Bateau (Douarnenez, Ranska), Musèe National de la Marine (Pariisi, Ranska).