Siirry sisältöön

Keskiajan ammattilaiset

Keskiajalla tarvittiin monenlaista ammattiosaamista. Ammatti opittiin seuraamalla, harjoittelemalla ja työskentelemällä kokeneemman ammattilaisen rinnalla. Keskiajan lopulla syntyivät ammattikunnat eli samaa ammattia tekevien ihmisten yhdistykset, jotka valvoivat työn laatua ja päättivät, kuka sai toimia ammatissa. Videoissa esiintyy historian tutkijoita ja harrastajia Hämeen linnassa. Tehtävät on suunnattu alakoulun 4.-6.-luokille.

Leipuri. Videon kesto 2:19 min.

Apteekkari. Videon kesto 2:18 min.

Kirjuri. Videon kesto 2:18 min.

Räätäli. Videon kesto 2:29 min.

Suutari. Videon kesto 2:03 min.

Oluen valmistaminen. Videon kesto 2:27 min.

Tehtävät

Valitkaa yksi ammatti, katsokaa video ja pohtikaa:

  • Mitä työtehtäviä ammattiin kuului?
  • Mitä taitoja työssä tarvittiin?
  • Kuka työn teki?
  • Millainen työ olisi ollut nykyihmiselle?
  • Mikä nykyammatti muistuttaa sitä eniten?
  • Millainen oli tämän henkilön tavallinen päivä?
  • Lopputehtävä: Kirjoita päiväkirjamerkintä, joka alkaa ”Olen 12-vuotiasi apulainen Hämeen linnassa vuonna 1475…

Jokainen oppilas tai pienryhmä edustaa yhtä videoissa kuvattua ammattia: apteekkari, kirjuri, leipuri, oluenvalmistaja, räätäli, suutari. Katsokaa video valitusta ammatista.

  • Laatikaa työpaikkailmoitus ammatista. Kirjoittakaa tyypillisen työpäivän kuvaus, millaisia taitoja työssä vaaditaan, millainen on työyhteisö ja keitä siihen kuuluu sekä esittely työpaikasta ja sen tarjoamista eduista.
  • Esitelkää työpaikkailmoitukset muille. Voitte halutessanne järjestää rekrytointimessut ja koettaa saada kavereitanne hakemaan mainostamaanne työpaikkaa.

Jokainen oppilas tai pienryhmä valitsee yhden ammatin, katsoo videon ja kirjoittaa sen pohjalta kuvitteellisen haastattelun ammattilaiselle. Vaihtoehtoisesti haastattelu voidaan tehdä parina draamaharjoituksena.

”Hei leipuri! Milloin työpäiväsi alkaa?”

”Mitä syöt itse?”

”Mikä työssäsi on vaikeinta?”

Pohtikaa lähteitä. Onko tehtävän lähteessä kyse esineestä, kuvasta, tekstistä?

  • Onko kyse alkuperäisestä lähteestä vai myöhemmin tehdystä lähteestä, joka selittää tai tulkitsee alkuperäislähteitä?
  • Kuka tiedon on tuottanut?
  • Mitä lähde kertoo? Mitä se jättää kertomatta?

Päätelkää, millaisia alkuperäisiä tai ensisijaisia lähteitä videon käsikirjoittajat ovat voineet käyttää?