Luterinuskoisen vaimon päähine. Kannetaan hiuksiin kiinnitettynä otsalla.
Mitat
- leveys, suurin: 4,8 cm
Materiaalit
- kangas/palttina
Tekniikka
- käsityö
Objektinumerot
- objektinumero: KA1
Valmistus ja käyttö
Käyttöpaikka: Sakkola
Historia
- päänpaneminen Hunnun sykeröille käärimistä sanottiin karjalaisittain päänpanemiseksi, mikä oli taitoa ja tottumusta vaativa työ. Alustava käsittely suoritetiin polven päällä. Kooltaan pienentyneiden huntujen muotoilussa käytettiin pölkystä pään muotoiseksi veistettyä alustaa, pulvanaa. (käyttötapa)
- huntu Huntu on naidun naisen päähine. Se oli aluksi isohko, takaa soljella kiinnitettävä liina, joka kehityksen mukana jatkuvasti pieneni, kunnes se Etelä-Karjalassa ja Inkerissä supistui pieneksi hiusrajassa jakauksen kohdalla olevaksi pyöryläksi. Huntu laitettiin tavallisesti päähän vasta sulhastalossa ensimmäisen hääyön jälkeen. Huntu sidottiin sykeröiden päälle, jotka antoivat päähineelle kulloinkin halutun erikoisen muodon. Hunnun reunan päälle sidottiin tavallisesti punaverkaiset palmikonpäät, jollaiset pantiin kirkkoon mentäessä vielä taakse riippumaan. Huntu säilyi eräissä Etelä-Karjalan pitäjissä sekä Lavansaaressa ja Seiskarissa aina vuosisadan vaihteeseen asti. Huntuja on todettu jo esihistoriallisista hautalöydöistä. (käyttötapa)
Näyttelyt
- Aarteita Karjalasta, Wiipurilainen Osakunta 350 vuotta (näyttely)