Siirry sisältöön
Leukaluu kaulakoru ketjut

Euran Luistarin hauta nro 56

Euran Luistarin kalmisto löytyi vuonna 1969 viemäritöiden yhteydessä. Paikalla suoritettiin arkeologisia kaivauksia vuosina 1969–1992. Hautausmaa oli käytössä lähes 800 vuoden ajan, jolloin sinne haudattiin yli 1300 vainajaa. Näistä noin 400 hautausta on tutkittu tarkemmin. Vanhimmat haudat ajoittuvat merovingiajalle, noin 600–800 jälkeen ajanlaskun alun.

Rautakaudella vainaja saattoi saada mukaansa hautaan aseita, koruja ja muita esineitä. Niitä ajateltiin tarvittavan tuonpuoleisessa maailmassa. Rikkaat hauta-antimet heijastelivat vainajan ja hänen sukunsa asemaa yhteisössä. Varsinkin viikinkiajalla (noin 800–1050 jaa) hautoihin laitettiin mukaan runsaasti sekä koruja että hyötyesineitä. Luistarin kalmistosta löytyi myös paljon hautoja, joissa on vähemmän tai ei yhtään hauta-antimia. Osa näistä esineettömistä haudoista on peräisin myöhemmältä ajalta, jolloin kristinusko jo vaikutti hautaustapoihin.

Luistarin hautaan numero 56 haudattu nainen sai kaivaustenjohtaja Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilanderilta nimityksen Euran emäntä. Hauta löytyi heti ensimmäisenä kaivauskesänä vuonna 1969. Hauta oli peltoalueella noin 80 cm syvyydessä, alueella, jossa oli tiheästi hautoja. Hautakuoppa oli aika iso, noin 250 x 110–120 cm. Esineiden alla oli säilynyt palasia puualustasta ja puu- ja tuohikerros peitti esineet. Haudan päälle oli tehty useita myöhempiä hautauksia.

Esineiden lisäksi haudassa oli säilynyt osa vainajan leukaluusta ja hampaista, hieman olkavarren luita, käsivarren ja sormien luita sekä lonkka ja jäänteitä sääriluista. Näiden perusteella on arvioitu, että nainen oli ollut noin 165–170 cm pitkä ja hänet oli haudattu selällään, kädet vyötärön yli taivutettuina. Hammasanalyysin perusteella nainen oli kuollut noin 45-vuotiaana. Hammaskiilteessä näkyy kehityshäiriöitä, jotka viittaavat mahdolliseen puutostautiin naisen lapsuudessa. Naisen lonkkanivelessä näkyy osteologin mukaan viitteitä nivelrikosta.

Luistarin kalmistosta on vuosikymmenten aikana tehty runsaasti tutkimusta. Tuloksiin ja kirjallisuuteen voi tutustua Luistarin omilla kotisivuill(ulkoinen linkki)a. Kaivausraportteihin voi tutustua Museoviraston sivuilla(ulkoinen linkki).

Leukaluu kaulakoru ketjut