Euran Luistarin kalmisto löytyi vuonna 1969 viemäritöiden yhteydessä. Paikalla suoritettiin arkeologisia kaivauksia vuosina 1969–1992. Hautausmaa oli käytössä lähes 800 vuoden ajan, jolloin sinne haudattiin yli 1300 vainajaa. Näistä noin 400 hautausta on tutkittu tarkemmin. Vanhimmat haudat ajoittuvat merovingiajalle, noin 600–800 jälkeen ajanlaskun alun.
Rautakaudella vainaja saattoi saada mukaansa hautaan aseita, koruja ja muita esineitä. Niitä ajateltiin tarvittavan tuonpuoleisessa maailmassa. Rikkaat hauta-antimet heijastelivat vainajan ja hänen sukunsa asemaa yhteisössä. Varsinkin viikinkiajalla (noin 800–1050 jaa) hautoihin laitettiin mukaan runsaasti sekä koruja että hyötyesineitä. Luistarin kalmistosta löytyi myös paljon hautoja, joissa on vähemmän tai ei yhtään hauta-antimia. Osa näistä esineettömistä haudoista on peräisin myöhemmältä ajalta, jolloin kristinusko jo vaikutti hautaustapoihin.
Luistarin hautaan numero 56 haudattu nainen sai kaivaustenjohtaja Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilanderilta nimityksen Euran emäntä. Hauta löytyi heti ensimmäisenä kaivauskesänä vuonna 1969. Hauta oli peltoalueella noin 80 cm syvyydessä, alueella, jossa oli tiheästi hautoja. Hautakuoppa oli aika iso, noin 250 x 110–120 cm. Esineiden alla oli säilynyt palasia puualustasta ja puu- ja tuohikerros peitti esineet. Haudan päälle oli tehty useita myöhempiä hautauksia.
Esineiden lisäksi haudassa oli säilynyt osa vainajan leukaluusta ja hampaista, hieman olkavarren luita, käsivarren ja sormien luita sekä lonkka ja jäänteitä sääriluista. Näiden perusteella on arvioitu, että nainen oli ollut noin 165–170 cm pitkä ja hänet oli haudattu selällään, kädet vyötärön yli taivutettuina. Hammasanalyysin perusteella nainen oli kuollut noin 45-vuotiaana. Hammaskiilteessä näkyy kehityshäiriöitä, jotka viittaavat mahdolliseen puutostautiin naisen lapsuudessa. Naisen lonkkanivelessä näkyy osteologin mukaan viitteitä nivelrikosta.
Kaulassa naisella oli kaulanauha, jossa 34 lasihelmeä, 11 rahaa ja kaksi hopeariipusta. Rahoista 10 on itämaisia dirhemeitä, nuorin vuodelta 1003/1004 ja loput 900-luvulta. Lisäksi mukana oli Saksan Augsburgissa lyöty raha 1000-luvun alusta. Haudan nuorin raha, Englannin Hertfordissa Knuutin aikana lyöty penninki ajalta 1018–1024 löytyi hieman kauempaa, eikä ole varmuutta siitä, kuuluko se kaulakoruun. Myös tämä raha oli rei’itetty ja käytetty riipuksena. Tämän viimeisen rahan perusteella tiedetään, että nainen on haudattu aikaisintaan vuoden 1018 jälkeen. Myös radiohiiliajoituksen mukaan hauta ajoittuu 1000-luvun alkupuolelle. Naisen korut ovat viikinkiajalta ja niissä on paljon tyypillisiä eteläsuomalaisia piirteitä. Pyöreitä kupurasolkia käytettiin pareittain olkasolkina, mekon kiinnittämiseen. Soljista roikkui ketjulaite, johon voitiin kiinnittää erilaisia riipuksia, tässä tapauksessa kulkuset. Rinnalla naisella oli tasavartinen solki. Tasavartista solkea käytettiin usein rintasolkena, jolla kiinnitettiin viittamaiset vaatteet. Naisen käsivarsia koristivat pronssista kierretyt rannerenkaat ja hänen kummassakin kädessä oli kaksi sormusta.Vyöllä roikkui pieni rautapuukko. Koristeellinen pronssipäällysteinen puukontuppi on Kansallismuseon esihistorian näyttelyssä korvattu vastaavalla tupella, joka on löytynyt läheisestä Osmanmäen kalmistosta (KM2700:58). Euran naisen haudassa ollut tuppi oli löytyessään hyvin hauras ja hajosi palasiksi. Tupen sisällä oli säilynyt kissaeläimen turkista ja sen alta voitiin tunnistaa peurantaljan sekä kankaan jäänteitä. Esiliinan helman alla oli pala lautanauhalla reunustettua kangasta ja myös vyötäröllä oli jälkiä lautanauhoista. Haudasta on tunnistettu useiden eläinten karvoja, mm. peuran, karhun, saukon, näätäeläimen ja kissaeläimen karvoja.Reisiluun vieressä naisella oli keritsimet, jalkopäässä sirppi ja rikkoutunut saviastia, jossa on todennäköisesti ollut ruokaa tai juomaa. Saviastia on voinut olla yksi hauta-antimista, mutta se voi myös liittyä hautausrituaaleihin. Lisäksi haudasta löytyi särkynyt rautaesine, mahdollisesti kuolaimet.Suomen maaperän happamuudesta johtuen vaatteet ja muu orgaaninen aines, kuten luut, säilyvät huonosti. Kasvikuidut ovat yleensä maatuneet kokonaan ja villaa tai nahkaa on säilynyt lähinnä pronssiesineiden yhteydessä, sillä pronssin hapettumisessa syntyvät aineet hidastavat maatumista. Euran haudan 56 tekstiilejä ja luita on säilynyt suhteellisen paljon runsaiden pronssiesineiden ansiosta. Esimerkiksi rannerenkaiden sisällä oli käsivarren luita ja hihojen jäännöksiä. Esiliinassa oli kupariseoksesta valmistettua nelikulmaista pronssispiraalikoristelua.Haudan jäänteiden perusteella on tehty ennallistus rautakauden puvusta, jota on valmistettu yli sata kappaletta. Puvun malli ja värit pääteltiin kangasjäänteistä sekä koristeiden ja korujen sijainnista. Ennallistukseen on toteutettu ne osat, joista oli riittävästi tietoa sitä tehtäessä 1970-luvulla. Naisen vaatteet on tehty villasta, joka on värjätty kasveilla. Värikasveista on tunnistettu kanerva, koivu ja matara sekä indigonsukuinen kasvi, ilmeisesti morsinko. Alempi mekoista on värjätty siniseksi, päällysmekko sekä esiliina vihreän sävyisiksi. Vyö on punasävyinen, kuviollinen lautanauha, joka kiinnittää päällysmekon ja esiliinan. Näiden osien lisäksi haudasta löytyi jälkiä myös päähineestä, viitasta sekä neulakinnastekniikasta ja turkiksista.Kirjallisuus: Kirkinen, Tuija, Vajanto, Krista ja Björklund, Stina 2020: Animal hair evidence in an 11th century female grave in Luistari, Finland. Archaeological textiles review 62, 109–125. Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa 1982 ja 2000. Luistari I-IV. Suomen Muinaismuistoyhdistys, Vammala. Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa 2001. Euran puku ja muut muinaisvaatteet. Euran muinaispukutoimikunta. Salo, Kati 2005: What Ancient Human Teeth can Reveal? Demography, Health, Nutrition and Biological Relations in Luistari, Pro gradu, Helsingin yliopisto.
