Siirry sisältöön

Kasukka

Takakappale on beigeä kiinalaista silkkidamastia, jossa on atlaspohjalla taftikuteisia köynnösmäisiä kukkakuvioita (kuvion pituus 25 cm, leveys 11,5 cm). Etukappale on samanväristä silkkiä, jossa on atlaspohjalla värillisin (nyt haalistunein) (sinisein, vaaleanpunaisin, valkoisin) silkkilangoin broseeratut kukkakuviot riveittäin, vuorotellen pystyssä ja nurin päin. Kaksi erilaista kuvioriviä vuorottelee, kuvion pituus 19 cm, leveys 13 cm. Selkäpuolella kookas risti, joka on reunustettu kultakaluunalla. Nauhan sivuille on liitetty sinisellä ja kullalla kirjotut pienet neliöt, jotka muodostavat ristin poikkipuun. Ristin molemmin puolin on paksulla hopeapunoksella kirjotut nimikirjaimet ja vuosiluku ISH, SGS, ANNO 1704. Kasukka on reunustettu kapealla vinoruutukuvioisella kaluunalla (leveys 10 mm). Vuori neliniitistä sahaviivakuvioista (tiheä lehtikuvio) pellavakangasta. Kukka- ja lintuaiheinen koristelu muodostuu siten, että nauhan keskiviivassa on vuorotellen kullalla kirjottu kahdeksanlehtinen tähti ja valkoisella silkillä pellavalle kirjottu applikoitu viisilehtinen kukka, joista edellisen kummallakin puolella on samanlaiset valkoiset kukat, jotka vuorostaan muodostavat keskuksen säteittäiselle vihreällä ja sinisellä silkillä ommellulle lehti- ja kukkaryhmälle. Keskiakselissa olevan valkoisen kukan molemmilla puolilla on kullalla kirjotut kruunatut riikinkukot. Kuvioryhmät toistuvat viidesti. Nauhan yläpäässä on Görtzhagen-suvun vaakuna kultakierukoin kirjottuna.

Takakappale on beigeä kiinalaista silkkidamastia, jossa on atlaspohjalla taftikuteisia köynnösmäisiä kukkakuvioita (kuvion pituus 25 cm, leveys 11,5 cm). Etukappale on samanväristä silkkiä, jossa on atlaspohjalla värillisin (nyt haalistunein) (sinisein, vaaleanpunaisin, valkoisin) silkkilangoin broseeratut kukkakuviot riveittäin, vuorotellen pystyssä ja nurin päin. Kaksi erilaista kuvioriviä vuorottelee, kuvion pituus 19 cm, leveys 13 cm. Selkäpuolella kookas risti, joka on reunustettu kultakaluunalla. Nauhan sivuille on liitetty sinisellä ja kullalla kirjotut pienet neliöt, jotka muodostavat ristin poikkipuun. Ristin molemmin puolin on paksulla hopeapunoksella kirjotut nimikirjaimet ja vuosiluku ISH, SGS, ANNO 1704. Kasukka on reunustettu kapealla vinoruutukuvioisella kaluunalla (leveys 10 mm). Vuori neliniitistä sahaviivakuvioista (tiheä lehtikuvio) pellavakangasta.

Kukka- ja lintuaiheinen koristelu muodostuu siten, että nauhan keskiviivassa on vuorotellen kullalla kirjottu kahdeksanlehtinen tähti ja valkoisella silkillä pellavalle kirjottu applikoitu viisilehtinen kukka, joista edellisen kummallakin puolella on samanlaiset valkoiset kukat, jotka vuorostaan muodostavat keskuksen säteittäiselle vihreällä ja sinisellä silkillä ommellulle lehti- ja kukkaryhmälle. Keskiakselissa olevan valkoisen kukan molemmilla puolilla on kullalla kirjotut kruunatut riikinkukot. Kuvioryhmät toistuvat viidesti. Nauhan yläpäässä on Görtzhagen-suvun vaakuna kultakierukoin kirjottuna.

Mitat

  • korkeus, suurin: 110,0 cm
  • leveys, suurin: 81,0 cm
  • pituus, ristin pystynauha: 78,5 cm
  • leveys, ristin pystynauha: 16,0 cm

Materiaalit

  • kangas/silkki
  • kangas/pellava
  • kangas/silkki
  • lanka/silkki
  • lanka/metallilanka

Tekniikka

  • käsityö
  • käsityö_tekstiili/kirjonta
  • käsityö_tekstiili/kirjonta

Objektinumerot

  • objektinumero: H51022:

Valmistus ja käyttö

Valmistuspaikka: Suomi, Naantali
Käyttöpaikka: kirkko