Valkoinen muovipressu, johon on kirjoitettu yläriviin sinisellä tussilla isoilla kirjaimilla "Silmät kiinni" ja alariviin punaisella tussilla isoilla kirjaimilla "Rajat kiinni". Molemmat yläkulmat ovat repaleiset ja niistä puuttuu palat. Yläreunassa on kaksi metallivahvisteista reikää. Myös alakulmat ovat irrotettujen nippusidekiinnitysten takia repaleiset. Alareunaan on piirretty mustalla kaksi renkulaa yläreunan metallivahvisteisten reikien kohdalle. Tussit ovat päästäneet väriä, joten pressussa on sekä sinisiä että punaisia tahroja.
Mitat
- 101,5 x 284,0 cm
Materiaalit
- muovi (aine, polymeerit)
- metallit (alkuaineet)
Objektinumerot
- objektinumero: IT163:
Historia
- Lahjoittaja keräsi banderollin työmatkansa varrelta 28.10.2019. Se oli kiinnitetty nippusiteillä Klaneettipolun ylikulkukäytävään (koordinaatit: 60.2345707, 24.8776935). Hän näki banderollin ensimmäistä kertaa ja päätti irrottaa sen saman tien autossaan olevalla sahalla. Banderolli oli keräämisestä lahjoitukseen saakka lahjoittajan auton tavaratilassa, vaikka auto vaihtuikin välillä. Osa valumatahroista on tullut tavaratilassa. Lahjoittaja ei halunnut jättää banderollia roskakoriin, sillä se olisi voitu ottaa uudelleen käyttöön. Lahjoittaja siivosi autonsa ja päätti tarjota banderollia museolle. Lahjoittaja seuraa äärioikeiston liikehdintää ja pyrkii toimimaan sitä vastaan. Häntä suututti banderollin rasistinen viesti, joka on monelle ihmiselle loukkaava. Lahjoittaja vastustaa Rajat kiinni -liikettä, jonka arvelee olevan banderollin taustalla. Banderollin tekijästä ei ole tarkkaa tietoa. Lahjoittaja etsi banderollista tietoa sosiaalisen median kanavista, mutta ei löytänyt mitään siihen viittaavaa. (historiatiedot)