Suomen kansallismuseo on myös ensi kesänä merkittävä kausityönantaja ja palkkaa kesätyöntekijöitä eri puolilla Suomea sijaitseviin kohteisiinsa.
Esimerkiksi Savonlinnassa sijaitsevaan Olavinlinnaan palkataan ensi kesäksi yhteensä 23 opasta ja palveluvastaavaa. Työtehtävät keskiaikaisessa linnassa ovat monipuolisia asiakaspalvelutehtäviä kuten opastamista ja lasten työpajoissa, lipunmyynnissä ja museokaupassa työskentelyä. Myös Hämeen linnaan ja vieressä sijaitsevaan Vankilaan palkataan ensi kesäksi oppaita asiakaspalvelutehtäviin.
Työtehtävät myös vaihtelevat kohteiden mukaan. Kotkan seudulla sijaitsevassa Suomen merimuseossa pääsee työskentelemään museolaivoissa tai Langinkosken keisarillisella kalastusmajalla. Askaisissa sijaitsevaan Louhisaaren kartanolinnaan haetaan oppaiden lisäksi puutarhureita.
Pääkaupunkiseudun kohteisiin, Seurasaaren ulkomuseoon, Tamminiemeen ja Hvitträskiin palkataan kaikkiaan 33 kesätyöntekijää.
Tarjolla kiinnostavia tehtäviä alan opiskelijoille
”Kesätyöpaikka Suomen kansallismuseossa on erinomainen työuran aloitus esimerkiksi museologiaa tai historiaa opiskeleville”, Suomen kansallismuseon intendentti Jouni Marjamäki kertoo. ”Itse aloitin nuorena taidehistorian opiskelijana vuonna 1996 Hvitträskissä oppaana, ja lopulta se johti nykyiseen työpaikkaani.”
Kesätyöntekijöitä etsitään erilaisiin asiakaspalvelutehtäviin kuten oppaiksi, museoapulaisiksi, museokaupan hoitajiksi ja lipunmyyntiin. Kesätyöntekijöiltä edellytetään 18 vuoden ikää.
Lisätietoja avoimista työpaikoista Museoviraston verkkosivuilta(ulkoinen linkki).