Siirry sisältöön

Koristeveistos

Täysplastinen veistos, jossa kuvattuna merihevosella ratsastava, vasemmalla olkapäällään suurikokoista, maljamaista simpukankuorta kannatteleva alaston pikkupoika. Soikea pohja on muotoiltu aaltoilevaksi merenpinnaksi, jonka päällä merihevonen on. Merihevosella on hevosen eturuumis, kookkaat lepakkomaiset siivet ja pitkä, kiemurteleva ja kalan pyrstöön päättyvä takaruumis. Poika istuu merihevosen selässä ja pitelee kiinni sen harjaksista oikean korvan takana. Pää kääntynyt hieman oikealla alaspäin. Vesi lasitettu siniseksi, hevosen etuosa ruskeaksi, poika keltaiseksi, hiukset ruskeaksi, simpukka mustaksi ja sen sisäpuoli vaalean violetiksi. Alapohjassa kookas soikea aukko, johon jalkalaatassa olevat puiset kiilat ovat kiinnittyneet. Irrallinen soikea, profiloitu jalkalaatta. Reunaprofiilin ylin rengas on lasitettu keltaiseksi, keskimmäinen vihreäksi ja sileä alareuna ruskeaksi. Jalkalaatan lasittamattomassa yläpinnassa on kaksi reikää ja niiden läpi rautapulteilla kiinnitetyt puiset kappaleet, jotka ovat pitäneet veistosta paikallaan. Veistoksessa on joitakin vanhoja, korjattuja vaurioita. Olkapäällä olevan simpukankuoren reunasta on lohjennut palanen (reuna maalattu saman väriseksi kuin simpukka).

Täysplastinen veistos, jossa kuvattuna merihevosella ratsastava, vasemmalla olkapäällään suurikokoista, maljamaista simpukankuorta kannatteleva alaston pikkupoika. Soikea pohja on muotoiltu aaltoilevaksi merenpinnaksi, jonka päällä merihevonen on. Merihevosella on hevosen eturuumis, kookkaat lepakkomaiset siivet ja pitkä, kiemurteleva ja kalan pyrstöön päättyvä takaruumis. Poika istuu merihevosen selässä ja pitelee kiinni sen harjaksista oikean korvan takana. Pää kääntynyt hieman oikealla alaspäin. Vesi lasitettu siniseksi, hevosen etuosa ruskeaksi, poika keltaiseksi, hiukset ruskeaksi, simpukka mustaksi ja sen sisäpuoli vaalean violetiksi. Alapohjassa kookas soikea aukko, johon jalkalaatassa olevat puiset kiilat ovat kiinnittyneet.

Irrallinen soikea, profiloitu jalkalaatta. Reunaprofiilin ylin rengas on lasitettu keltaiseksi, keskimmäinen vihreäksi ja sileä alareuna ruskeaksi. Jalkalaatan lasittamattomassa yläpinnassa on kaksi reikää ja niiden läpi rautapulteilla kiinnitetyt puiset kappaleet, jotka ovat pitäneet veistosta paikallaan. Veistoksessa on joitakin vanhoja, korjattuja vaurioita. Olkapäällä olevan simpukankuoren reunasta on lohjennut palanen (reuna maalattu saman väriseksi kuin simpukka).

Mitat

  • halkaisija, suurin, jalkalaatta: 46,5 cm
  • halkaisija, pienin, jalkalaatta: 30,5 cm
  • korkeus, jalkalaatta: 9,7 cm
  • korkeus, suurin: 56,0 cm
  • korkeus, veistos: 46,5 cm
  • halkaisija, suurin, veistos: 40,0 cm
  • halkaisija, pienin, veistos: 24,5 cm

Materiaalit

  • majolika (keramiikkatyypit)

Objektinumerot

  • objektinumero: H2023017:1a-b

Valmistus ja käyttö

Valmistusaika: 1878 –
Valmistuspaikka: Helsinki