Siirry sisältöön

Satulapussi

Suorakaiteen muotoinen kuljetusväline, jonka keskiosa taittuu eläimen selän päältä ja molemmille kyljille laskeutuvassa liepeessä on kookas neliömäinen pussi. Pohjakangas on karkeaa käsinkehrättyä palttinasidoksista puuvillaa. Kangas pussien päällipuolella on kuvioitu lisäkuteella siten, että muodostuu isoja ruskeita ja sinisiä ruutuja, ja pussien ala- ja yläosan raitoihin kamelikaravaani. Pussien suussa loimilangat ovat paksuilla palmikoilla ja uloinna on reunake punaisesta puuvillakankaasta. Pussien reunoissa muuallakin on punaruskea reunake. Joka kulmassa ja myös taitoskohdan reunoissa on luonnonvaalea puuvillalankatupsu.

Mitat

  • ilman tupsuja: 69,0 x 112,0 cm

Materiaalit

  • tekstiilit

Tekniikka

  • ompelutyöt

Objektinumerot

  • objektinumero: VK6514:24
  • aikaisemman omistajan numero: HP F I 240

Valmistus ja käyttö

Valmistusaika: 1900-luku
Valmistuspaikka: Viramgam, Gujarat

Historia

  • Ravalia. (kansa/heimo)
  • Aasin satulapussi. (käyttötapa)