Siirry sisältöön

Reki

Ohinreki, jonka kori on kaarevan muotoinen. Sivulautojen eli ohilautojen levein osa on männyn juuriosasta veistetty, muu osa on männyn runkopuuta. Korin sivu koostuu kahdesta ja korin peräosa neljästä laudasta. Perä ja sivut on kiinnitetty toisiinsa kulmatoppien avulla. Korin pohja muodostuu kolmesta pitkittäin asetetusta laudasta. Korin pohja ulottuu reen keulaan asti. Jalasten yläpäät kääntyvät eteen- ja sisäänpäin. Reessä on kolme ketaraparia. Ketarat ovat neliskulmaiset ja ylöspäin kapenevat. Reen kori on tuettu takaa koristeellisilla raudoilla jalaksiin. Reen pohjaväri on punainen. Ulkopuolen reunaa koristavat kirjavat koristemaalaukset, joissa on koristenauhoja, tupsuja ja kukkia. Koristeet on maalattu vihreällä, mustalla ja valkoisella värillä ja ne ovat hyvin taidokkaasti maalatut. Reen sisäpuoli on ollut punaiseksi maalattu ja siinä on valkoisia pilkkuja. Pilkut näkyvät edelleen. Korin sisäpuolelle etuosaan on kiinnitetty metallilenkki. Jalakset ovat olleet punaiset. Reen etuosaa on myöhemmin korjattu. Koristelu: maalauskoristelu

Ohinreki, jonka kori on kaarevan muotoinen. Sivulautojen eli ohilautojen levein osa on männyn juuriosasta veistetty, muu osa on männyn runkopuuta. Korin sivu koostuu kahdesta ja korin peräosa neljästä laudasta. Perä ja sivut on kiinnitetty toisiinsa kulmatoppien avulla. Korin pohja muodostuu kolmesta pitkittäin asetetusta laudasta. Korin pohja ulottuu reen keulaan asti. Jalasten yläpäät kääntyvät eteen- ja sisäänpäin. Reessä on kolme ketaraparia. Ketarat ovat neliskulmaiset ja ylöspäin kapenevat. Reen kori on tuettu takaa koristeellisilla raudoilla jalaksiin.
Reen pohjaväri on punainen. Ulkopuolen reunaa koristavat kirjavat koristemaalaukset, joissa on koristenauhoja, tupsuja ja kukkia. Koristeet on maalattu vihreällä, mustalla ja valkoisella värillä ja ne ovat hyvin taidokkaasti maalatut. Reen sisäpuoli on ollut punaiseksi maalattu ja siinä on valkoisia pilkkuja. Pilkut näkyvät edelleen. Korin sisäpuolelle etuosaan on kiinnitetty metallilenkki. Jalakset ovat olleet punaiset. Reen etuosaa on myöhemmin korjattu.

Koristelu: maalauskoristelu

Mitat

  • pituus, suurin: 190,0 cm
  • korkeus, suurin: 82,0 cm
  • korkeus, keula: 72,0 cm
  • leveys, suurin: 81,0 cm

Materiaalit

  • puu/mänty
  • puu

Tekniikka

  • käsityö
  • puutyö

Objektinumerot

  • objektinumero: K4713:2

Valmistus ja käyttö

Valmistusaika: 1827
Käyttöpaikka: Pohjanmaa, Haukipudas

Historia

  • ajoreki Ajoreellä tehtiin esimerkiksi kirkkomatkat. (käyttötapa)