Siirry sisältöön

Vapaapalokuntalaisen asu

Vapaapalokuntalaisen asu, johon kuuluvat takki (a), kaulus (b), mansetit (c-d) ja vyö (e) sekä vaatepuu (f). Takki on valkoinen, rohdinpellavainen ja yläosastaan vuorattu. Polvimittaisessa takissa on rinnan kohdalla poikkileikkaus ja laskokset. Helma on levenevä ja siinä on sivukaitaleet. Hihansuissa on metallinapit. Takin etumuksessa on kolme napinreikää, mutta kaksi nappia puuttuu. Pyöreän, kauluksettoman pääntien etukulmat on taitettu nurjalle puolelle ja harsittu kiinni, taitteessa on yksi vaalea nappi. Irtokaulus on punaista, huovutettua villaa ja vuorattu pellavakankaalla. Kaareva kaulus on ommeltu neljästä kaitaleesta. Etuyläkulmassa on metallihakanen kiinnittämistä varten. Mansetit ovat nekin punaista huovutettu villaa ja pellavakankaalla vuoratut. Ranteesta kapeammat ja ylöspäin levenevät mansetit on kiinnitetty sivusta kolmella metallihakasella. Vyönä on beigen värinen leveä puuvillanauha, joka kiinnitetään kahdella nahkahihnoihin kiinnittyvällä soljella. Vyössä on myös pieni kiinteä nahkatasku, jonka läppä suljetaan painonapilla. Puvun mukana seurasi vaatepuu, jossa pukua on säilytetty. Vaatepuu on karkeatekoinen, puusta veistetty ja siinä on rautalankalenkistä tehty ripustin.

Vapaapalokuntalaisen asu, johon kuuluvat takki (a), kaulus (b), mansetit (c-d) ja vyö (e) sekä vaatepuu (f).
Takki on valkoinen, rohdinpellavainen ja yläosastaan vuorattu. Polvimittaisessa takissa on rinnan kohdalla poikkileikkaus ja laskokset. Helma on levenevä ja siinä on sivukaitaleet. Hihansuissa on metallinapit. Takin etumuksessa on kolme napinreikää, mutta kaksi nappia puuttuu. Pyöreän, kauluksettoman pääntien etukulmat on taitettu nurjalle puolelle ja harsittu kiinni, taitteessa on yksi vaalea nappi.
Irtokaulus on punaista, huovutettua villaa ja vuorattu pellavakankaalla. Kaareva kaulus on ommeltu neljästä kaitaleesta. Etuyläkulmassa on metallihakanen kiinnittämistä varten.
Mansetit ovat nekin punaista huovutettu villaa ja pellavakankaalla vuoratut. Ranteesta kapeammat ja ylöspäin levenevät mansetit on kiinnitetty sivusta kolmella metallihakasella.
Vyönä on beigen värinen leveä puuvillanauha, joka kiinnitetään kahdella nahkahihnoihin kiinnittyvällä soljella. Vyössä on myös pieni kiinteä nahkatasku, jonka läppä suljetaan painonapilla.
Puvun mukana seurasi vaatepuu, jossa pukua on säilytetty. Vaatepuu on karkeatekoinen, puusta veistetty ja siinä on rautalankalenkistä tehty ripustin.

Mitat

  • pituus, suurin, takki: 83,0 cm
  • leveys, takki, hartia: 49,0 cm
  • leveys, kaulus: 9,0 cm
  • pituus, mansetti: 14,0 cm
  • leveys, suurin, mansetti: 15,0 cm
  • leveys, vyö: 9,5 cm
  • pituus, vaatepuu: 50,0 cm

Materiaalit

  • kangas/pellava
  • puu

Objektinumerot

  • objektinumero: K11996:1a-f

Valmistus ja käyttö

Valmistusaika: 1900 – 1930