Siirry sisältöön

Koruneula Laitilasta

Viikinkiaikaan ajoittuva hopeinen koruneula on löytynyt Laitilasta pellosta vuonna 1940. Neulan löytäjä luuli kookkaan esineen olevan peräisin sodan aikaisesta venäläisestä lentokoneesta ja asetti sen kiinni aidan seipääseen. Neula ehti olla seipäässä kiinni muutamia kuukausia, kunnes se toimitettiin Turkuun ja sitä kautta Kansallismuseon kokoelmiin.

Koruneulatyyppi on luultavasti peräisin Irlannista, josta se on levinnyt viikinkien mukana Skotlantiin, Englantiin ja Skandinaviaan sekä myös Suomeen. Laitilan rintakoru on ainoa Suomesta tunnettu kyseistä iiriläistä tyyppiä oleva koruneula. Korua on kutsuttu myös ohdakeneulaksi siinä olevien ohdaketta muistuttavien pallomaisten tappien vuoksi. Tapit ovat onttoja ja takapuolelta tasapintaisia ja rengaspainannekuvioilla koristeltuja. Lisäksi myös neulan varressa on erilaisia viivoista, kolmioista ja pisteistä koostuvia kuvioita.

Rintakoruja käytettiin viittojen ja muiden vaatteiden kiinnittämiseen. Isot neulat ovat olleet näkyvä osoitus omistajan varallisuudesta ja asemasta.

KM11243:1

Kuva: Ilari Järvinen/Museovirasto

Pitkä, hopeinen rengaspäinen neula (900-lukua); koristelu iiriläisvaikutteinen, iiriläinen? Neula pitkä ja suora, hiukan parista kohtaa kiemurtelevasti vääntynyt, kärki hiukan ylöspäin taipunut. Koristelu alkaa n. 6,5 cm:n päässä kärjestä ja ulottuu poikkileikkaukseltaan pyöreään osaan asti. Neulan päässä, eri kappaleena, pallomainen koristus, jonka läpi kulkee pallopäinen rengas. Pallot onttoja ja koristeltuja. Renkaan päässäkin olevat pallokoristeet eri kappaleita.

Mitat

  • pituus: 370,0 mm
  • halkaisija, suurin: 122,0 mm

Materiaalit

  • metalli/hopea

Tekniikka

  • käsityö

Objektinumerot

  • objektinumero: KM11243:1

Valmistus ja käyttö

Valmistusaika: 800 – 1050
Löytöpaikka: Laitila, Untamala, Santamäki

Näyttelyt

  • Esihistorian perusnäyttely
  • Esihistorian perusnäyttely 1.4.2017 –
  • Esihistorian perusnäyttely 1995 – 2015
  • Esihistorian perusnäyttely 2027 (perusnäyttely)