Helsingin Tapaninkylän kapeateräiset pronssikirveet ovat löytyneet jo 1840-luvulla. Kirveet kuuluvat Suomen hienoimpien pronssiesineiden joukkoon. Ne on koristeltu erilaisilla viiva-, piste- ja spiraalikuvioilla. Pronssiset ns. olkakirveet ovat tanskalaista tyyppiä ja ne ajoittuvat typologian perusteella noin 1500–1300 eaa. Olkakirveet ovat saaneet nimityksensä teräosan yläpuolen levennyksistä eli olista, jotka ovat puuvarren kiinnittämistä varten. Olkakirves valmistettiin pronssista valumuottiin valamalla ja se soveltui sekä työkirveeksi että asekirveeksi.
Tapaninkylän kirveet ovat löytyneet parina pronssikautisen rannan tuntumasta. Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa pareittain uhratut pronssiesineet on liitetty pronssikautiseen jumalallisten kaksosten kulttiin, mutta on hyvin epävarmaa, voidaanko myös Tapaninkylän kirveet liittää tähän samaan uskomukseen.
KM72:1a-b
Kuva: Ilari Järvinen/Museovirasto






Pronssinen olkakirves, joka on löytynyt kaivettaessa soramäkeä Helsingissä Tapanilan Rasissa. Kirves (kanta pyöristetty) on koristeltu viivoin, spiraalein ja kulmaviivoin, ja sitä voidaan pitää pohjoismaisen pronssikauden hienoimpana esineenä Suomessa. Löytöpaikka, röykkiö soramäellä, lienee aiheuttanut esineen pinnan epätasisuuden. Ver. Kirja, s. 53, Holmbergin Finska Fornt., fig. 65; Aspelin, Alkeita, fig. 55, Antiquités, fig. 400; Reinholmin luett. s. 26. Färlingin kat., n. 1910 ja 1911. Löytö on nähtävillä Suomen kansallismuseon esihistorian perusnäyttelyssä.
Mitat
- pituus: 235,0 mm
Materiaalit
- metalli/pronssi
Tekniikka
- käsityö
Objektinumerot
- objektinumero: KM72:1a
Valmistus ja käyttö
Valmistusaika: -1800 – -500
Löytöpaikka: Helsinki, Tapaninkylä
Näyttelyt
- Esihistorian perusnäyttely
- Esihistorian perusnäyttely 1.4.2017 –
- Esihistorian perusnäyttely 1995 – 2015
- Esihistorian perusnäyttely 1.4.2017 –
- Esihistorian perusnäyttely 2027 (perusnäyttely)