Siirry sisältöön

Säkkijärven hirvenpää

Suomesta on löytynyt useampia kymmeniä kivestä valmistettuja karhuja tai hirviä esittäviä eläinpääaseita, jotka ajoittuvat kivikaudelle noin 8900–1700 eaa. Säkkijärven Santajoen kylästä löytynyt hirveä esittävä reikäkirves on noussut taiteellisen tasonsa vuoksi yhdeksi Suomen tunnetuimmista eläinpääaseista.

Säkkijärven hirvenpää on valmistettu Äänisen viherliuskeesta, joka on lukemattomien Suomesta ja Karjalasta löydettyjen kivikauden teräaseiden raaka-ainetta. Esine on valmistettu varsin taidokkaasti, ja sen on ajateltu esittävän nuorta hirveä, joka valppaana tarkkailee ympäristöään. Hirven silmät on tehty luultavasti poraamalla ja eläimen korvat on suunnattu siten, että hirvi näyttää kuuntelevan tarkkaavaisesti ympäristöään. Esine on katkennut reiän kohdalta, minkä vuoksi siitä puuttuu kirveen teräosa. Ehjänäkään kirvestä on tuskin koskaan käytetty työkaluna, vaan kyseessä on voinut olla joko hirviklaanin tunnus, toteemi tai päällikön arvonmerkki.

Hirvenpään löytöpaikalla 1900-luvun alkupuolella tehtyjen kaivausten ansiosta esine on voitu ajoittaa kivikaudelle nuorakeramiikan loppuvaiheeseen ja Kiukaisten kulttuurin aikaan, eli noin 2800–1700 ennen ajanlaskun alkua. Löytöpaikalta on löytynyt myös Säkkijärven ensimmäinen kivikautinen asuinpaikka.

Hirvenpaa

Video kertoo Säkkijärven Santajoen kylästä löytyneestä, hirveä esittävästä reikäkirveestä.

Eläinpääkirveen puolikas, katkennut reijän kohdalta. Reikä lienee ollut pitkulainen. Esineen toinen pää on muovailtu hirvenpääksi; ylähuuli alahuulta paljon pitempi, mutta kumpikin hiukan vioittunut; silmät eivät ole vain merkityt ulospäin kohoaviksi kuhmuiksi, vaan kaiverretut. Korvat suuret, leukapielet voimakkaat. Leukapielten välistä alkaa ja kulkee sitten esineen alapuolella reijälle asti 3 yhdensuuntaista, n. 5 mm levyistä ja 1 – 2 syvyistä tasaleveätä painannaista eli viivaa. Reijän vieressä kirveen selkäpuolella on pieniä pisteentapaisia syvennyksiä kahdessa rivissä, toisessa 5, toisessa 4 kpl. Vrt. muuten tämän tapaisista esineistä J. Ailio, Sananen Suomen neoliittisen ajan kuvanveistotaiteesta, Suom. Ugr. Seur. Aikak. v. 1905 ja sama Ett Praktvapen från stenåldern, Åbo Stads historiska Museum, h. II.

Mitat

  • pituus: 133,0 mm
  • leveys, suurin: 40,0 mm
  • korkeus, suurin: 46,0 mm

Materiaalit

  • kivi

Tekniikka

  • käsityö

Objektinumerot

  • objektinumero: KM4909:1

Valmistus ja käyttö

Valmistusaika: -4000 – -2000
Löytöpaikka: Säkkijärvi, Ravi

Näyttelyt

  • Esihistorian perusnäyttely
  • Esihistorian perusnäyttely 1.4.2017 –
  • Esihistorian perusnäyttely 1995 – 2015
  • Suomen Kansallismuseon esihistorian näyttely
  • Esihistorian perusnäyttely 2027 (perusnäyttely)