Suurin osa näyttelyn 100:sta käyttöesineestä, huonekaluista, astioista, paperitavarasta ja teknologian tuotteista on luotu viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Ne edustavat japanilaista estetiikkaa, toimivuutta ja innovaatioita sekä uusimpia japanilaisen muotoilun trendejä. Näyttelyssä on esillä nuoremman polven sekä sodanjälkeisten maineikkaiden suunnittelijoiden, kuten Sori Yanagin ja Riki Watanaben muotoilua.
Japonismi nykymuotoilussa
Suomessa toimivat nuoret muotoilijat hakevat kasvavassa määrin inspiraationsa japanilaisesta käsityöperinteestä ja kulttuurista. Muotoilijat ovat omaksuneet Japanista lähtöisin olevia perinteisiä tekniikoita, kuten puuesineiden lakkaamisen ja shino-keramiikan. Heidän teoksissaan näkyy myös vaikutteita japanilaisesta pop-kulttuurista, epätäydellisyyttä ihannoivasta wabi-sabi-estetiikasta sekä teeseremoniasta. Tätä muotoilutrendiä havainnollistaakseen Kansallismuseo valitsi avoimen haun kautta 38 Suomessa työskentelevää nuorta muotoilijaa, joiden työskentelyyn japanilainen kulttuuri on vaikuttanut.
Valitut muotoilijat ovat opiskelleet Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Teokset edustavat keramiikkaa, lasia, tekstiiliä, kodin esineitä, leluja, tutkimusta ja grafiikkaa.
Pop up -näyttely on esillä Kansallismuseon 1. kerroksessa 18.1.–17.3.2019. Vapaa pääsy.
—
Tervetuloa Japanese Design Today 100 -näyttelyn avajaisiin Kansallismuseoon torstaina 17.1. klo 18-20.
Paikalla näyttelyyn osallistuneita, Suomessa työskenteleviä muotoilijoita.
Illan aikana on myös mahdollisuus tutustua vaihtuvien näyttelyjen tilassa esillä olevaan (ulkoinen linkki)10 000 vuotta muotoilua (ulkoinen linkki)-näyttelyyn.
Maksullista virvoketarjoilua.