Ensimmäistä kertaa Suomessa nähtävä kannettava shintolaispyhäkkö, Omikoshi, saapuu Kansallismuseoon juhlallisen kulkueen saattelemana lauantaina 18.5. Kulkue lähtee Esplanadin lavalta klo 11.30 ja päättyy Kansallismuseoon noin klo 13.
Omikoshia kannetaan kulkueessa yontenbo-tyyliin kolmen vuorottelevan kantajaryhmän voimin. Kaikkiaan liki sata kantajaa – puolet japanilaisia ja puolet suomalaisia – ovat pukeutuneet perinteisiin japanilaisiin matsuri-asuihin. Kulkue etenee hitaasti ja kantoryhmä vaihtuu säännöllisin väliajoin matkan aikana. Kulkueeseen(ulkoinen linkki) odotetaan satoja osallistujia.
Omikoshi-kulkue on alkujaan uskonnollinen riitti. Perinteen katsotaan saaneen alkunsa vuonna 794, jolloin Kyushussa Usa Hachiman -pyhäkössä asuva jumala siirrettiin keisarillisessa kantotuolissa Naraan valvomaan Tōdaji-pyhäkön Suuren Buddha-patsaan rakentamista. Nykyisin melkein jokaisessa japanilaisessa kyläyhteisössä, jossa on shintō-pyhäkkö, järjestetään matsuri-festivaaleja ja kannetaan Omikoshia. Pyhäkköjen kantamisen perinne pohjaa ajatukseen, että jumalat tulee aika ajoin päästää ulos temppelistään, jotta he olisivat tyytyväisiä. Kuuluisia matsuri-juhlia ovat esimerkiksi Gion-festivaali Kyotossa ja Sanja Matsuri Tokiossa.
Suomeen tuodun noin sata kiloa painavan, 30 000 osasta koostuvan pyhäkön on rakentanut viisi Miyadaiku-perinnepuuseppää. He valmistivat Omikoshia vuoden. Omikoshi-pyhäkön on lahjoittanut Hamamatsu Finland Association johtajananaan Hiroaki Hodai, ja tapahtuman toteuttavat Norio Tomida (Tokyokan), Suomen Japanilaisten yhdistys ry, Heikki Mäenpää Harjula Production -tuotantoryhmineen ja Ronny Rönnqvist (Japanilaisen Kulttuurin Ystävät ry).
Omikoshi on esillä Kansallismuseon pop up -näyttelytilassa 20.5.–4.8. Lisäksi esillä on valikoima kielentutkija, professori ja diplomaatti Gustaf John Ramstedtin (1873−1950) Japanista keräämiä esineitä. Vapaa pääsy.