Anonyymina järjestetyn kilpailun tavoitteena on ollut löytää ideoita Kansallismuseon uudisosan(ulkoinen linkki)
yhteyteen toteutettavasta teoksesta tai teossarjasta, joka luo
uudisosalle identiteettiä ja tukee rakennuskokonaisuuden yhtenäisyyttä.
Keväällä 2023 kilpailun ensimmäisessä vaiheessa jatkoon valittiin taiteilijat Atso Airola & Leon Hidalgo, Otto Karvonen, Hanna-Kaisa Korolainen sekä Tuula Lehtinen. Taiteilijat ovat kesän ajan jatkokehittäneet teosehdotuksiaan, joihin yleisö voi nyt tutustua. Ehdotukset ovat nyt nähtävillä kilpailun verkkosivuilla(ulkoinen linkki).
Tämän lisäksi aineisto on esillä 26.9.–15.10. Kansallismuseon pop-up-näyttelytilassa, jossa yleisö voi antaa äänensä omalle suosikilleen.
Arvostelulautakunnan tekemä lopullinen valinta toteutettavista teoksista sekä yleisön suosikki julkistetaan 16. lokakuuta.
Kansallismuseon uudisosan kaksivaiheisen taidekilpailun järjestää Kansallisgallerian yhteydessä toimiva valtion taideteostoimikunta yhdessä Suomen kansallismuseon, Senaatti-kiinteistöjen ja Museoviraston kanssa.
Kansallismuseon rakennushanke:
- Kansallismuseon laajennusosan rakentamistyöt käynnistyivät syyskuun alussa.
- Uudisosan lisäksi nykyinen museorakennus osittain peruskorjataan. Samalla museon pihapuisto palautetaan kaikille avoimeksi vehreäksi puistoksi.
- Kansallismuseo on kiinni 16.10.2023 alkaen.
- Uudisosan, historiallisen päärakennuksen ja pihapuiston muodostama kokonaisuus avautuu yleisölle keväällä 2027.
Piirrokset ja kuvat: Atso Airola & Leon Hidalgo, Otto Karvonen, Hanna-Kaisa Korolainen, Tuula Lehtinen.